torstai 31. toukokuuta 2012

Gaala + Potkijaiset

Gaala 30.5
Tätä päivää oltiin odotettu pitkään, ysien gaalaa! Muistan kun katselin seitsemännellä luokalla, kuinka mahtavalta gaala näytti, ja nyt itse olin niissä mukana! Gaala alkoi kahdeltatoista päivällä, mutta herätä piti jo yhdeksän maissa tietenkin valmistautumaan ;) 
Olimme koulumme juhlasalissa jossa oli kaikkea erilaista ohjelmaa, mm. vuoden titteleiden jakoa ja oppilaiden esityksiä. Kotiin päästiin jo kahdelta. Kuvia otettiin paljon ja tässä nyt pari =)




Potkijaiset 31.5
Tähän alkuun voin ihan helposti myöntää, että tämä potkijaispäivä oli ehdottomasti parhain koulupäivä ikinä! Oli niin hauskaa ja naurulta ei voinut välttyä ;D Eli siis ithehän olin merirosvo..
Koulu alkoi yhdeksältä ja loppui yhdeltä. Tuohon neljään tuntiin mahtui potkijaisohjelmaa, mm. koulun kentällä luokkien välisiä kilpailuja. Ja meidänhän luokka voitti kaksi kisaa! Sitten oli vielä luokkien talent-esitykset ja mehän vietiin tietenkin siinäkin voitti kotiin! Hyvä 9G ;) Meillä on ollut paras luokka!
Ja loppuun kuvat.. 



olihan mulla tietty papukaijakin ;)


torstai 24. toukokuuta 2012

Kesäkuvailua

Tässä vähän tällaista kesäfiilistelyä.. Käytiin siis marsujen kanssa ekaa kertaa ulkona eilen, joten tässä vähän kuvia! Lakunkin kanssa toki olin ;) Vihdoinkin ihana sääää! Mutta nyt minä ja eläimet toivotetaan hyvää ja aurinkoista kesää kaikille! =











HUOM! Mun järkkäri ei edelleenkään toimi joten nää kuvat on otettu Samsung ST60 -kameralla.


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Luokkaretki 22.5

Lähettiin luokan kanssa Tampereelle. Kokoontuminen oli tiistai-aamulla puoli kahdeksan maissa Seinäjoen rautatieasemalla. Sää oli tosi aurinkoinen ja ihana, sai ekaa kertaa käyttää shortsejakin! ;)
Yhdeksän maissa saavuimme Tampereelle ja kävelimme Vapriikkiin. Vapriikkiin sisälle pääsimme kymmeneltä. Olimme siellä pari tuntia, tässä vähän kuvia =)


joo meni pikkasen lujaa niinkun näkyy ;D kuvat by Minna!

Vapriikin jälkeen lähdettiin syömään Amerikan Dineriin. Sillä aterialla kyllä täyttyi, ja oli hyvää!


Sitten mentiin Megazoneen, eli lasersotaan. Se oli HUIPPUhauskaa! ;D 

Loppupäivä jostain klo kahdesta asti oli vapaata aikaa. Tietysti sitten me käytettiin Minnan kanssa se shoppailuun =) Mukaan lähti pari paitaa, Gina Tricotista oranssi paita ja Seppälästä keltainen tuubitoppi. ;D

Juna lähti illalla kuudelta takaisin Seinäjoelle. Oli tosi kiva ja rento päivä tavallisen koulupäivän sijaan! =)
Kesällä olis vielä suunnitteilla mennä Minnan kanssa Särkänniemeen kun nyt ei ehditty ;D




maanantai 21. toukokuuta 2012

Kevätnäytös 20.5

Nyt se on ohi taas! Koko vuoden uurastus meni ohi yhdessä päivässä. Eilen oli siis Miloffin kevätnäytös, ja olin mukana kuudessa tanssissa. Hikistä puuhaahan se oli, kun kokoajan piti olla vaatteita vaihtamassa. Olihan tuo päivä silti aivan paras, kun sai olla ihanien ihmisten kanssa ja tärkeän harrastuksen parissa. =) 
Oltiin kyllä ahkerasti harjoiteltu koko vuoden, ja toivottavasti kehitystä näkyy, kun se dvd joskus kuukauden päästä kolahtaa postilaatikkoon.. Että sitä odotellessa ;)
Nyt on sitten kesätauko tanssista, vielä vaan pitäisi jaksaa muutamat harkat ennen SM-kisoja jotka on Tampereella 8.-10.6. Ja muthan voi sitten nähä sielä aikusten duo-sarjassa! ;D

ninjailua ft. Milla ja Neea ;D





tiistai 15. toukokuuta 2012

Tanssssia

Tässä on mennyt nyt siis melkein koko kevät harjoitellessa tansseja kevätnäytökseen, ja nyt tämä suuri päivä on pian. Tämä tanssinäytös on siis tulevana sunnuntaina, joten TERVETULOA KAIKKI TANSSISTA KIINNOSTUNEET KATSOMAAN MILOFF TANSSIOPISTON KEVÄTNÄYTÖSTÄ SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERILLE KELLO 13 JA 17! ;D
Itse esiinnyn kuudessa biisissä, showjazzissa (agentit), jazzissa (passion), ek:ssa (ninja), nykärissä (untako), footworkissa (work) ja just dancessa (miss otis regrets). Joten menoa riittää! Varmasti hieno show tulossa joten paljosta jäät paitsi jos et tule katsomaan tätä huikeaa showta hienoine pukuineen ja mahtavine tanssijoineen.
Tämä viikko vielä joka päivä treeniä joten eiköhän sitten sunnuntaina voi sanoa että on ainakin harjoiteltu ;D !!
Sunnuntain jälkeen sitten postausta tietenkin! =)
Sen jälkeen harkat is over! Mutta onhan vielä kesäkuun alussa ne SM-kisat ja niistäkin sitten lisää!

Huomenna vielä pitäis käydä vähän ihastelemassa Seinäkuun yön tanssitarjontaa uimahalli-urheilutalolla ;)

Että joooo, moikka moi! Jaksetaan vielä muutama koulupäivä ja sitten KESÄLOMAAAAAAA!

P.s. Lähiaikoina kyllä tiedossa paljon postauksia ;) mm. luokkaretkestä, ysien gaalasta ja potkiaisista...

lauantai 5. toukokuuta 2012

Näyttely Lapualla 5.5.2012

Lähdettiin aamulla kymmenen maissa ajamaan kohti Lapuaa yhdessä Tofun, Fasun, Minnan ja Wernerin kanssa. Tätä oli odotettu! Ja pitkästä aikaa lyhyen ajomatkan päässä, eli Lapualla ;)
Näyttelypäivä meni mukavasti ja aika nopeasti. Väkeä ei ollut kovin paljoa.
Tuomarina marsuilla toimi Katriina Hautala, ekaa kertaa muuten mun marsuilla tuomarina! ;)
Tässä pisteet:

Tofu:
Yleiskunto           22/25           Sopusuhtainen pappa
Turkki                13/15            Palautuu hyvin, pientä karvanlähtöä
Korvat                 5/5              Erittäin puhtaat
Silmät                  5/5              
Kynnet &
Tassunpohjat       10/10          Pohjat hyvät ikäisekseen, kynnet hyvin leikattu
Rasharauhanen     10/10         Puhdas
Hampaat              5/5             
Käsiteltävyys        18/20         Mukava käsitellä
Yleisvaikutelma     5/5            Cresti hauska


Niin joo, näin btw, mutta mun järkkäri on mennyt rikki >:( että tällasia huonolaatusia kuvia..




Fasu:

Yleiskunto           22/25           Iäkkääksi pitkäkarvaiseksi tyypillisen hintelä
Turkki                13/15            Puhdas
Korvat                 5/5              Puhtaat
Silmät                  5/5              Kauniin punaiset
Kynnet &
Tassunpohjat       10/10          Ikäisekseen erittäin hyvät pohjat ja kynnet
Rasharauhanen     10/10         
Hampaat              5/5             
Käsiteltävyys        18/20         Hieman jännittää mutta mukava käsittellä
Yleisvaikutelma     5/5            Suloinen turkki






Eli pojat olivat jo melkein 40 kk, ja olivat veteraaniluokassa. Että siihen nähden meni hyvin, vaikka paremminkin on mennyt. Vanhuudestahan ne pisteet nykyään enää lähteekin.. Silti olen ylpeä pappoihini <3
Kumpikin saivat kunniamaininnan, kun oli pikkukohdat täynnä. =)

Kotiin lähdettiin neljän maissa, ja Minnalle sattui mukaan uusi suloinen hamsteritulokas!
Että seuraavaa näyttelyä odotellessa! Menee varmaankin syksyyn.